Tietoa meistä

Tietoa meistä2018-09-21T18:09:12+00:00

Ratatekninen oppimiskeskus

Liikennevirasto on rakennuttanut Kouvolan ratapihalle ratateknisen oppimiskeskuksen. Oppimiskeskuksen lähtökohtana on kansallisen ratateknisen osaamisen ja rataturvallisuuden varmistaminen. Oppimiskeskus on osa Liikenneviraston turvallisuusstrategiaa.

Kertaukset ja näyttökokeet osana työpätevyyksien koulutusta

Radanpidon haasteena on rutiinien puute harvoin esiintyvissä tilanteissa. Osaaminen saavutetaan säännöllisillä kertauksilla ja näyttökokeilla. Alan pätevyysvaatimuksia päivitetään myös parhaillaan. Kertauskoulutukset näyttöineen tulevat olemaan tärkeä osa pätevyysvaatimuksia mitkä Liikennevirasto asettaa valtion rataverkolla työskenteleville. Oppimiskeskus puolestaan mahdollistaa näiden toteuttamisen. Oppimiskeskuksessa voidaan antaa samalla alueella sekä teoria että käytännön opetusta. Opetuksessa käytetään myös uusia digitaalisia koulutusmenetelmiä.

Ulkorata-alue ja turvalaitehalli toiminnan keskuksena

Oppimiskeskuskokonaisuuteen kuuluvat päärakennus (eli entinen ratapuolen huoltotalo), rakennettu uusi vaihde-, sähkö- ja turvalaitetekniikan koulutushalli, sekä ulkona sähköradan, tasoristeyksien ym. koulutusalueet. Alueelle on myös rakennettu hitsaus- ja hiontahalli.Päärakennuksessa on teemahuoneita eri tekniikan aloille. Yksi huone tulee esittelemään tapahtuneita onnettomuuksia ja vaaratilanteita, niistä oppimista sekä työturvallisuutta.

Yhteystiedot

Hallituskatu 19, 45100 KOUVOLA

X